Vinkit kodin energiansäästöön

Sähkön hinnan nousu puhuttaa etenkin nyt päivien pimetessä ja kylmetessä. Kotona yksinäinen televisio kannattaa sulkea, sammuttaa valot tyhjistä huoneista ja irrottaa tarpeettomat kännykkälaturit.

Energiansäästölampuilla saadaan selvää säästöä. Löytyykö uudesta teknologiasta muutakin apua vaikkapa huonomuistiselle? Millaisia valintoja uudisrakentajan tai remontoijan kannattaa tehdä sähköistystä suunnitellessaan?

Kodissa sähköstä noin 21 % kuluu tavalliseen valaistukseen. Ruuan kylmäsäilytys vie sähköä sekin lähes neljänneksen ja ruuan valmistaminen n.10 %. Astioiden ja pyykin pesu kuluttaa yhteensä noin 7 prosenttia viihde-elektroniikan osuuden ollessa arviolta 13 prosenttia. Loppukulutus n. 25 % jakaantuu muiden kulutuslaitteiden kesken. Tämä vastaa kodin sähkön kulutuksen tyypillistä jakautumista kerrostaloasunnossa.

Kodin sähkönkulutukseen voi vaikuttaa monellakin tavalla, joista tärkeimmäksi nousevat omat käyttötottumukset. Sähköä voidaan käyttää tuhlailevasti tai tarpeen mukaan. Kukin voi miettiä, onko välttämätöntä pitää televisiota auki koko päivän vai voisiko sen sulkea välillä tai onko tietokone koko päivän päällä ja kännykkälaturit jatkuvasti seinässä

Tekniikasta apua huonomuistiselle

Monilla meistä lamppu jää palamaan vaatehuoneeseen tai pesuhuoneeseen, kun lähdetään vaikkapa lomamatkalle. Apua löytyy tunnistinvalaisimista ja läsnäolotunnistimista, jotka kytkevät valot pois tyhjistä tiloista.

- Ohjausta voidaan täydentää kellokytkimillä, ja hämäräkytkimillä, joilla saadaan ulkovalaistusta ohjattua tarpeen mukaisesti. Näitä yhdistelemällä voidaan saavuttaa merkittäviä säästöjä valaistuksessa sähköenergiankulutuksessa, Enston teknologiapäällikkö Matti Rae sanoo.

- Lamppujen ja kodinkoneiden tuottama lämpö tuo vain jossain tapauksissa hiukan säästöä. Yleisesti voi todeta, että lämmityslaitteet kannattaa pitää lämmityslaitteina ja lamput lamppuina. Valaistukseen suositellaan ehdottomasti energiansäästölamppuja.

Lämmityskulut ja sähkölasku ovat omakotataloasujan murheenkryynejä. Millainen sähköistys omakotitaloasujan kannattaa suunnitella energiaa säästääkseen?

Rakentaja päättää kulutuksesta

Uuden talon sähköistys kannattaa suunnitella ammattilaisen kanssa ja etsiä rohkeasti energiaa säästäviä vaihtoehtoja. Niitä ovat erityisesti ohjauslaitteet, erilaiset tunnistimet kuten läsnäolotunnistimet valaistuksen ohjaukseen sekä elektroniset termostaatit.

- Sähköinen lattialämmitys puoltaa paikkaansa, sillä sen lämpötilaa voidaan ohjata tarkasti termostaatilla. Lämpötilaa voi pudottaa päiväsajaksi, jolloin säästyy energiaa, Matti Rae kertoo.

- Hyvin sähköistetty koti voidaan ohjata vaikkapa matkan ajaksi tilaan, jossa ei kulu lainkaan ylimääräistä sähköä. Sähkösuunnittelija tuntee myös kauko-ohjaus ja valvontalaitteet, joilla kotia voidaan ohjata matkasuunnitelmien muuttuessa.

Oleellisen tärkeää on talon energiaa säästävä rakenne, jonka avulla lämmitysenergian kulutuksen voi saada niinkin alas kuin puoleen normitasosta. Matalaenergia- tai passiivitalo on hyvä investointi tulevaisuuteen ja vaihtoehto, joka säästää myös ympäristöä.

Remontoijakin voi säästää

Korjausrakentajalle uusi tekniikka tarjoaa paljon mahdollisuuksia. Valaistukseen voidaan käyttää tunnistinvalaisimia ja energiansäästölamppuja. Tavallisia seinässä olevia valokatkaisijoita kannattaa korvata säätimillä.

- Vanhaksi käyneitä lämmittimiä voi vaihtaa nykyaikaisiin elektronisilla termostaateilla varustettuihin matalalämpötilaisiin lämmittimiin. Myös lämmön talteenottoa ilmanvaihdosta kannattaa harkita, sillä ilmastointi on merkittävä lämmönhukka talossa, Matti Rae muistuttaa.

Jokaisella on mahdollisuus saada välitöntä säästöä kiinnittämällä huomiota omiin kulutustottumuksiinsa. Kodin sähkölaitteiden päivittäistä käyttöä muuttamalla voi saada aikaan selvää säästöä, josta myös luonto kiittää.

Lisätiedot:
Matti Rae, teknologiapäällikkö, Ensto, puh. 040 5035792, matti.rae(ät)ensto.com
Tarja Hailikari, toimitusjohtaja, Suomen Sähkötukkuliikkeiden Liitto ry (SSTL).
puh. (09) 6963 722 tai 040 7358673. tarja.hailikari(ät)sstl.fi