Sähkösuunnittelijat NSS ry:n hallitus valitsi eilen 27.3. kokouksessaan Markku Säkön yhdistyksen uudeksi toimitusjohtajaksi.

KTM Markku Säkö on toiminut aiemmin pitkään Rexel Finland Oy:n toimitusjohtajana. Hän tuntee hyvin alan järjestökentän toimittuaan Sähköteknisen Kaupan Liiton hallituksen varapuheenjohtajana ja puheenjohtajana sekä Teknisen Kaupan ja Palvelujen yhdistyksen hallituksessa.

Markku Säkö mainitsee tärkeimmiksi tehtävikseen yhteistyön lisäämisen eri toimijoiden välillä sekä sähkösuunnittelun arvostuksen kasvattamisen rakentamisalalla.

”Odotan innolla, että pääsen työskentelemään talotekniikan arvoketjun keskeisten toimijoiden, rakennuttajien, suunnittelijoiden, urakoitsijoiden ja teknisen kaupan kanssa ja kehittämään yhteisiä toimintaprosesseja koko alaa hyödyttävällä tavalla”, Säkö toteaa.

Markku Säkö aloittaa tehtävässä 1.5.2019. Nykyinen toimitusjohtaja Risto Hiltunen jatkaa yhdistyksen erityistehtävissä elokuun loppuun saakka, jonka jälkeen hän siirtyy eläkkeelle.