Hallitus tukee latauspisteiden rakentamista

 
 

Työ- ja elinkeinoministeriö myönsi  4,8 miljoonaa euroa tukea sähköautojen julkisen latausinfrastruktuurin kehittämiseen osana hallituksen Biotalous ja puhtaat ratkaisut – kärkihanketta. Tavoitteena on sysätä liikkeelle noin 15 M€ investoinnit julkiseen lataukseen ja kolminkertaistaa nykyinen julkinen latausverkosto kahden vuoden kuluessa. LUE LISÄÄ>

   
   
 

Sähköllä uuteen aikaan 25.4. - ilmoittaudu nyt!

 
 

Tervetuloa sähköistysalan tulevaisuutta luotaavan seminaariin 25.4.2017 Tiedekeskus Heurekaan. Tämänvuotisen Hyvinvointia sähköllä -visioseminaarin teema on "Sähköllä uuteen aikaan". Maksuton iltapäiväseminaari on suunnattu sähkö-, rakennus- ja energia-alan ammattilaisille ja vaikuttajille  sekä yhteiskunnallisille päättäjille,    

TUTUSTU OHJELMAAN JA ILMOITTAUDU>

   
   
 

Sähkön päivä tuotti 10.000 € lahjoituksen

 
 

Pohjoismaista sähkön päivää vietettiin 23.1. Siihen liittyneen hyväntekeväisyyskampanjan tuloksena lahjoitettiin 10.000 € Eväitä elämälle -ohjelmalle, joka tukee syrjäytymisvaarassa olevien lasten koulunkäyntiä ja harrastamista. 

Mukana olivat Energiateollisuus ry, Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry, Sähköteknisen kaupan liitto STK ry, Sähköturvallisuuden edistämiskeskus STEK ry ja järjestöjen jäsenyrityksiä. LUE LISÄÄ>

   
   
 

Sähköholtiton perhe sai opetuksen

 
 

”Sähkö kotona” -animaatio jatkaa STEKin julkaisemien sähköaiheisten animaatioiden sarjaa. Se kertoo perheestä, joka viisastuu sähkön holtittomassa käytössään – kantapään kautta. Animaatiossa viitataan älykkääseen taloautomaatioon, joka tulee ottamaan ihmisen roolin energiankäytön hallinnassa.  KATSO VIDEO >

   
 

on sähköistysalan näkemys tulevaisuudesta ja sähkön roolista
osana jokapäiväistä elämää. Tutustu visioon osoitteessa www.hyvinvointiasähköllä.fi

Kuvat ylhäältä: STK, STK, ET, STEK.