Äänessä | STK

Helpota tuotetietojen ylläpidon automatisointia ja tiedon siirtoa PIMin avulla

Kirjoittanut Lotta Multimäki | 13.2.2023

Valmistajalla on vastuu tuotetietojensa oikeellisuudesta. ETIM ja sähköteknisten tuotteiden standardit varmistavat tuotetiedon laadukkuuden. PIM helpottaa näiden tietojen ylläpitoa ja jakelua eri kanaviin.

Tuotetieto saa yleensä alkunsa tuotekehitykseen suunnitelluista järjestelmistä, kuten PDM (Product Data Management) tai PLM (Product Lifecycle Management), ja tuotteet perustetaan ERP-järjestelmään. Valmistajan vastuulla on huolehtia lainsäädännön vaatimista tuotetiedoista, ja esimerkiksi vastuullisuuteen ja kierrätykseen liittyvistä tiedoista. Kun tuotetiedot ovat standardoidussa muodossa, saadaan ne välitettyä saumattomasti kaikkiin vastaavaa standardia käyttäviin järjestelmiin.

Todellisuus on kuitenkin monesti se, että järjestelmät eivät keskustele sujuvasti keskenään ja alati kasvava julkaisukanavien joukko vaatii tuotetietoja monissa eri muodoissa. Silloin tuotetietojen käsittely edellyttää usein suuren määrän manuaalista työtä. Tämän ongelman taklaa myynnillisen tiedon keruuseen ja välittämiseen tarkoitettu PIM-järjestelmä.

Monipuolinen PIM vähentää tuotetietojen ylläpitotyötä

Tuotetiedon hallintaan, luokitteluun, lokalisointiin ja jakamiseen erikoistunut PIM-järjestelmä (Product Information Management) on ERP- ja PDM-järjestelmiä monipuolisempi työkalu etenkin tuotetiedon lokalisointiin, myynnillisen tuotetiedon ylläpitoon (kuten kuvat, markkinointitekstit sekä sertifikaatit) ja tuotteiden luokitteluun. Se on suunniteltu tuotetiedon kanavakohtaiseen jakamiseen, jolloin samasta järjestelmästä saa tuotetiedot vaivattomasti kaikkiin haluttuihin kanaviin. Yleensä PIMiin tuodaan perustiedot edellä mainituista järjestelmistä, ja tieto kulkee PIMin kautta kaikkiin kohdejärjestelmiin ja jälleenmyyjille.

PIM mahdollistaa tuotetiedon standardien hyödyntämisen

Tuoteperheet voidaan rakentaa PIMiin siten, että esimerkiksi ETIM-standardit ja tuotteen ETIM-luokittelu sisällytetään tuotetietoihin. Silloin ETIM-tietojen täyttäminen on helppoa, koska tuotteelle tulee näkyviin sille kuuluvan ETIM-luokan attribuuttityypit, oikeat vaihtoehdot käännöksineen ovat valittavissa valmiista luettelosta ja numeeristen kenttien mittayksiköt ovat valmiiksi oikeassa muodossa. Kun PIMissä otetaan lisäksi käyttöön STK:n tuotetietostandardi, saadaan tiedot uimaan Sähkönumerot-palveluun, jonka kautta tuotteet ja tuotetiedot ovat kaikkien saatavilla.

Crasman on STK:n yhteistoimintakumppani. Olemme digitaalisen kaupankäynnin ja kasvun kumppani tulevaisuuteen panostaville yrityksille. Tilaa Crasmanin PIM-uutiskirje (avautuvan blogin alareunasta), niin kuulet ensimmäisenä tuoreimmat tuotetiedonhallinnan kuulumiset.

Autamme mielellämme tuotetiedon hallintaan liittyvissä asioissa. 
Ota yhteyttä 
Lotta Multimäki
lotta.multimaki@crasman.fi
Tuotetiedonhallinnan asiantuntija
Crasman Oy

Haluatko pysyä ajan tasalla alaan liittyvistä aiheista? Tutustu Sähköteknisen kaupan liiton uutiskirjeeseen, tilaa se itsellesi ja suosittele muille.