STK ry:n sääntömääräinen syyskokous pidettiin marraskuun alussa Patrian tiloissa Helsingissä. Ennen kokousasioiden käsittelyä kokousväki kuuli Patrian toimitusjohtaja Esa Rautalingon ajankohtaisesityksen, joka kirvoitti keskustelua niin vientimarkkinoiden kuin huoltovarmuudenkin näkökulmista.
Syyskokouksessa valittiin liiton hallitukseen uudelle kolmivuotiskaudelle erovuoroiset Juha Majamäki Prysmianilta, Tomi Muurinen Ahlsellilta ja Mikko Mäkäräinen ABB:ltä.
Kokouksessa päivitettiin myös yhdistyksen sääntöjä siten, että jatkossa on selkeää, kuinka virtuaalikokoukset ja äänestykset voidaan järjestää tarpeen vaatiessa.
Kokous päätti ensi vuoden toimintasuunnitelmasta ja budjetista. Jäsenmaksuun tehtiin pitkästä aikaa pieni korotus 1 800 euroon kaikenkokoisilta jäsenyrityksiltä. Samoin sähkönumeron hintaan tulee vuodelle 2025 pieni korotus, kun seitsemään vuoteen hintoja ei olekaan muutettu: 3,60 €/kpl, josta jäsenyritykset saavat 50 prosentin edun eli jäsenille hinnaksi 1,80 €/kpl.